8. kesäkuuta 2015

The Mouse Mansion (Het Muizenhuis) Amsterdam


Toukokuisella matkallani Amsterdamiin poikkesin kaupungin pääkirjastossa katsomassa Karina Shaapmanin tekemää nukkekotia. Leveyttä talolla oli kaksi metriä ja korkeutta kolme metriä. Lisäksi huoneita oli myös niin takana kuin molemmissa päädyissä. 


Kirjastolle oli pieni kävelymatka keskustasta. Olimme iltakuuden aikaan liikenteessä ja yllätykseksemme kirjastossa oli sangen vilkasta.

Kohteemme löytyi varsin helposti. Pääovelta pienet portaat ylös ja vasemmalla oli lasten lainausosasto, ja siellä se oli.  

Kuvaamiselle haasteita toi lasikon heijastumat ja kamera pyrki usein tarkentamaan lasiin. Osaa huoneista ei nähnyt, koska talo nousi korkeuksiin. Yritin ottaa ylähuoneista kuvia kamera sormen päissä ja varpaillaan, näin sain itsekin nähdä mitä muuten en olisi yltänyt näkemään. Nämä kuvat tahtoivat siksi tärähtää.  Ensimmäistä kertaa toivoin omistavani selfietikun, olisiko sillä onnistunut kuvaamaan ylimmätkin? Huoneita oli niin paljon, että kuvat ei ole missään järjestyksessä. 



Työhuone

 Pieni laukkukauppa

Antiikkikauppa


 Ihana lastenhuone

Kadulla oli torimyyjiä


 Pieni kahvila

 Kutojan verstas




 Harmittavan huono kuva liha- ja kalakaupasta

 Kauppias itse

 Lämmityskeskus





 Ompelimo




 Taiteilijan ateljee

 Muusikon kammio




  Viini ja olutkellari


 Puusepän verstas




 Patsaiden tekijä


 Kadulla oli paraati meneillään

 Herkkukauppa







Ja mies odotteli kärsivällisesti. Istuimessa ei ainakaan valittamista!


Ihanan valtaisa elämys! Hykerryttäviä näkymiä, joita kemera ei tuo esille. Suosittelen.

3 kommenttia:

  1. Upea talo ja hienoja huoneita. Mutta kyllä sinunkin taloissasi Kajaanin kirjastossa riitti katsottavaa ja ihailtavaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hykerryttävän elämyksen jakamisesta! :) Kyllä on paljon katseltavaa tässä talossa.

    VastaaPoista