1. maaliskuuta 2018

Ikkunaremontti ja jälkimainingit


Sinikulman nukkekoti sai viikolla uudet ikkunat. Toisin sanoen niitä ei ollut aiemmin ollenkaan, pelkät ikkunapuitteet vaan.


Yllä talo ennen ikkunaremonttia. 


Talon kaikki oikeat ikkunat ovat taaksepäin. Sivuille on maalattu vain feikki-ikkunat. Tässä uudet ikkunat. 


 Ikkuna näytti ensin kalsealta, niinpä siihen tehtiin yksi poikittainen puupiena. Nyt ikkuna on sellainen alhaalta ylöspäin nostettava.


Näkymä illalla pimeällä lastenhuoneeseen, kun sisällä ovat valot ja leikit kiivaimmillaan.


Ikkuna sisältä olohuoneesta.


Ikkunan puitteet on biltematikkua. Sahasin tikun kahtia. Pleksi on siis viritetty tikkujen väliin.  


Kaikki ikkunat olivat hieman eri kokoisia. Jokaisesta ikkunasta oli tehtävä pahville malline, jonka mukaan tikut pätkittiin.  Edessä keskellä Nukkekoti Ruusukujalle tulevat ikkunaluukut. Niistä ja Ruusukujan ulkoseinäremontista tuonnempana. 


Niinkuin usein remonteissa käy - se laajenee odottamattomasti. Onneksi tämä remontti laajeni vain lastenhuoneeseen. 


Lastenhuoneen tapetti uusittiin sitten samalla, koska ikkunalistoja jouduttiin siirtämään jonkun verran. Irrotusvaiheessa listojen liimaus repi tapettia rumasti. Olihan se jo aikakin vaihtaa, tapetti oli alkuperäinen (15 v).


Sinikulman ikkunat ovat olleet ilman pleksiä viimeiset 15 vuotta. 

Vihdoin pölyn kulkeutuminen ikkunoiden kautta loppuu.





1 kommentti:

  1. Hei Janna,
    Suuri työ ikkunoissa. Talo näyttää upealta.
    Iso hali
    Giac

    VastaaPoista