Olen jo pitkän tovin haaveillut vanhasta ompelukonepöydästä, samanlaisesta, joka mummollani oli. Siksi pidänkin tästä minimaailmasta, kun voi täyttää haaveensa näin pienoiskoossa!
Netissä tuli jokunen vuosi vastaan kuva, jonka tallensin tulevaa inspiraatiota odottelemaan. Luonnostelin mallin paperille, jonka päälle aloin taivuttelemaan kartonkisuikaleita ja liimaamaan niitä kerroksittain kolme tai neljä riippuen kartongin paksuudesta.
Haasteen työskentelyyn toi kartonkisuikaleiden ryppyyntyminen ja halkeilu kostuttuaan liimasta, kun niitä jouduttiin taivuttelemaan haluttuun muotoon märkänä. Haastavimmat muodot tehdä olivat sydämmet ja renkaat.
Kokeilin ensin liimatuubin pakkauskartonkia kun se oli jo valmiiksi mustaa. Kostuttuaan siitä irtosi kaksi kerrosta ja väliin tarvittiin lisää liimaa, joka edelleen kostutti työtä ja viivytti kuivumista. Sama vaikeus tuli vastaan kokeillessani kortti-ja piirrustuskartonkia.
Viimein keksin vuosia sitten itsetekemäni uusiopaperin. Siinä ei ollut kerroksia ja taivuttelu sujui mainiosti.
Tässä vielä poljin sekä vauhtipyörä keskiosan kanssa. Pyörän liimasin suoraan runkoon. Polkimen läpi pituussuunnassa keskelle tein piikillä reijät rautalankaa varten. Osat käsittelin vielä paksusti kessolla ja hioin epätasaisuudet pois.
'Rautaosat' maalasin mustalla akryylivärillä ja pöytälevyn ja laatikon ruskealla silkkivärillä.
Polkimen rautalangan taivuttelin ja asettelin vain sopivasti jalkarakenteiden päälle liimatipan kanssa.
Valmis työ kokonaisuudessaan. Tyytyväinen olen. Aikaa tähän kului reilut parikymmentä tuntia. Välillä oli usko loppua, mutta kun leikkiin lähtee, leikin kärsiköön. Tämä oli oivallinen stressinpurkutyö, unohtui kaikki muu ja lopputulos varmaan muistuttaa minua voitetuista työstressiviikoista.
Tiheikön väen äiti-hiiri saa tästä oivan pelin. Ja itse se ompelukonehan on tuolla kannen alla piilossa pölyltä.
